Olen nähnyt erilaisia työpaikkoja, tavannut uusia ihmisiä ja valmistunut filosofian maisteriksi. Elämään on mahtunut muutoksia, onnistumisia ja pettymyksiä – kipeitä ja kauniita, ikimuistoisia ja yllättäviäkin. Mutta mikä parasta, taaksepäin katsoen voin sanoa toteuttaneen toiveitani. Joskus on pitänyt muistella menneitäkin, sillä saavutetut unelmat muuttuvat nopeasti niin arkisiksi, että sitä unohtaa olemassa olevien asioiden olleen aikaisemmin pelkkiä toiveita. Toteutuneet asiat ovat kuitenkin juuri niitä, joiden ansiosta saan tuntea olevan enemmän se, joksi haluan tulla.
Hyppäys mainosmaailmaan on tähän mennessä ollut jännittävä seikkailu, äärettömän ihastuttava, mutta välillä vihastuttavakin loikka. Mainosmaailmaan heittäytymällä olen joutunut antamaan itsestäni enemmän kuin koskaan toimittajana kuvittelin pystyväni. Luovien ja vähemmänkin luovien mainospersoonien ja jännittävän mediamaailman ympäröimänä olen voinut kokea hengästyttävän hienoa innostumista. Tunteen, joka vakuuttaa, että olen vihdoin löytänyt unelma-ammattini. Olen saanut tehdä työtä ilman, että se tuntuu työltä. Olen ollut kirjoittajana enemmän läsnä. Minun ei ole tarvinnut kirjoittaa objektiivisen toimittajan näkökulmasta, vaan kohderyhmää ajatellen – heidän toiveisiinsa ja tarinoihinsa uppoutuen – olen voinut tuoda mukaan myös omaa kokemusta ja näkemystä.
Olen löytänyt motivoivaa tiimihenkeä, kannustusta, kollegiaalista tukea, kiitosta, onnistumisen iloa, ideointia, naurua ja hauskanpitoa työaikana ja sen jälkeenkin niin paljon, että olisi vaikea kuvitella missään muualla sitä satavan syliin yhtä yltäkylläisesti. Toisaalta mainosmaailman kovuus, alalla vaikuttavien ihmisten turhamainen starailu, johtamiskulttuurin näköalattomuus, lapsenomainen kilpailun ja kiitoksen etsintä ja nokittelu on valitettavasti osa totuutta. Ihmiset ovat kuitenkin parhaimmillaan aitoja, intohimoisia ja täydellisyyteen pyrkiviä, äärettömän luovia ja lahjakkaita. Mainosmaailmassa kuten varmasti myös muillakin aloilla, on yhtä lailla ärtyisiä, väsyneitä, parhaan teränsä menettäneitä, menneisyyden onnistumisiin pysähtyneitä tai asemansa taakse jumahtaneita yksinvaltiaita. Miksi? Olen kehitellyt teoriani. Alalla on lähes mahdotonta pitäytyä tiukassa työroolissa ja persoonat ylikorostuvat. Tiimityön leimaama ala paljastaa koruttomasti vuorovaikutustilanteiden epäonnistumiset.
Työ mainosalalla on kovin harvalle vain työtä. Onkin ollut hienoa huomata, että ympärillä on ihmisiä, jotka rakastavat tai vähintäänkin pitävät omasta työstään. Ihmiset tekevät asioita sydämellään.
Kirjoittajana olen kohdannut paljon haasteita ja rajanylityksiä. Rohkeus on perusedellytys. Olen päässyt toteuttamaan itseäni kirjoittajana, heittäytymään erilaisiin näkökulmiin ja yllättäviin tilanteisiin. Mainosala ei ole vain sampanjaa tai serpentiiniä. Se on myös kovaa työtä, joka on arkisimmillaan kuin mikä tahansa kalenterin dead lineista täyttävä toimistotyö. Parhaimmillaan se on oikeiden ratkaisujen etsimistä ja löytämistä.
Tällä alalla ei voi koskaan tulla valmiiksi. On pystyttävä elämään ajassa, oltava utelias ja innostunut, omistettava rauhaton sydän. Tällä haastavalla alalla pitkä kokemus tai meriitit menneisyydestä eivät määritä tulevaisuuden onnistumisia, vaan rohkeus ottaa hallittuja riskejä ja tehdä oikeita asioita ensimmäisten joukossa.
Vaikka paljon asioita on tapahtunut nopeasti, välillä on pitänyt muistuttaa itseään siitä, että kaikki ei tapahdu hetkessä. Unelmiaan kannattaa tavoitella, mutta joskus tarvitaan malttiakin. Yhä edelleen aion kuitenkin seurata niitä unelmia, jotka ovat tuoneet minut tähän ja löytää uusia. Jukka Pojan biisi kertoo unelmiinsa uskomisesta, hetkittäisestä turhautumisesta ja maltista. Eipä siis hötkyillä nyt. Mahdollisuuksiaan ei kannata tyriä, vaikka sydän oli olisi miten rauhaton tahansa.
